Mio ja Pyry vihaavat toisiaan. Sen tietävät kaikki aina Kultapuiston lukiosta Hiekkasaareen asti. Kesä tuo kuitenkin yllättäen pojat yhteen, ja Pyry joutuu tahtomattaankin arvioimaan uudelleen inhoaako vihamiestään aivan niin paljon kuin on vuosikaudet vannonut.

maanantai 9. tammikuuta 2017

Hyvää vuotta 2017!



Ajattelin aloittaa tämän vuoden puhumalla ihan suoraan, vaikka mä mietinkin pitkään, haluanko jakaa jotain tällaista itsestäni netissä. Mä ajattelin kuitenkin, että haluan kertoa tän teille ihanille ihmisille, jotka jaksatte yhä kysyä Alwayssin perään ja joita yhä kiinnostaa Mion ja Pyryn tarina. Tää juttu on kuitenkin vaikuttanut ja vaikuttaa yhä Alwayssiin ja siihen miksi en ole päässyt sen kirjoittamisessa eteenpäin näiden parin viimeisen vuoden aikana.

En mä välttämättä itsekään oikein aluksi älynnyt, kuinka paljon tää oikein vaikuttaa siihen, että aina, kun avaan uusimman kappaleen Wordissa ja lasken sormet näppäimistölle, en kykene saamaan mitään ulos. Mä laskin sen kaiken sen varaan, että mä oon ollut tosi kiireinen ja mä kirjoitan myös työkseni. Toki noillakin jutuilla on ollut vaikutusta, en epäile yhtään, mutta ne ei ole olleet ainoita syitä miksi Alwayssin kirjoittaminen on takunnut.

Yksi mun läheisimmistä ystävistä katkaisi muhun välit lähes täysin noin kolme vuotta sitten enkä mä yhtään osannut odottaa sitä. Me oltiin tunnettu toisemme lähes koko elämämme ajan ja välillä musta tuntui, että tunsin tän tyypin paremmin kuin itseni. Mä uskon, että jotkut ihmiset on tarkoitettu pysymään meidän elämässä vain tietyn ajanjakson ajan, mutta tästä ihmisestä mä oletin, että se olisi pysynyt mun elämässä aivan sinne loppuun saakka. Mä pystyin kuvittelemaan sen samaan vanhainkotiin mun kanssa, sinne samaiseen paikkaan, jossa mä istuisin keinutuolissa kirjoittamassa Alwayssin viimeistä osaa jollain senioriläppärillä.

Ehkä ymmärrätte miksi Always on jotenkin tullut vähän liian lähelle mua näiden viimeisten vuosien aikana. Mä en halunnut, että Alwayssista tulisi joku väylä purkaa mun omaa katkennutta ystävyyttä ja että siitä tulisi liian henkilökohtainen. Toki jokainen kirjoittaja ammentaa omasta elämästään aiheita, mutta kun toi menetys oli vielä tuore, pelkäsin, etten osaisi suodattaa noita omia kokemuksia oikeassa mittakaavassa tarinaan mukaan, vaan että siitä tulisi enemmän mua kuin Pyryä ja Mioa. En tiedä kuulostaako tää aivan hullulta, sillä kyllähän Mio ja Pyrykin on osa mua, koska olen ne keksinyt, mutta kun olen kirjoittanut niistä jo niin pitkään, ne tuntuvat enemmän omilta, musta irrallisilta henkilöiltä, joiden tekemisistä vain ”raportoin” :D

Nykyään mulla menee jo paremmin. Aika on tehnyt tehtävänsä ja vaikka edelleen mun olo on joskus haikea, mä olen siirtynyt eteenpäin. Mä pystyn jo käyttämään tuota tapahtunutta voimavarana kirjoittamisessa, sillä se ei enää herätä niin vahvaa tunnereaktiota mussa kuin vaikka vielä vuosi sitten. Yksi hienoimpia asioita kirjoittamisessa onkin mulle aina ollut se, että sitä kautta on mahdollista ottaa ne elämän vittumaiset ja surulliset tapahtumat ja luoda niiden avulla jotain uutta :)


Mut joo, tällaista tänne. Uusi vuosi on hyvä alku yrittää aina uudelleen. Mun lupaus tälle vuodelle on kaivaa Alwayssin viimeisin osa esiin ja yrittää kirjoittaa. Mä en tiedä mitä sieltä tulee, mutta katotaan :) 

62 kommenttia:

  1. Hei, kiitos viestistäsi. Hartaasti täällä odotetaan jatkoa, kun sinulla on tarvittavaa aikaa. Mukavaa uutta vuotta ja tsemppiä haasteisiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja oikein inspiroivaa uutta vuotta sinnekin! :) Jonkin verran edistystä on tuon uusimman luvun suhteen tapahtunut ja yritän ehtiä työstää sitä mitä pikimmiten uudelleen, kun nyt tuntuu olevan sopiva flow päällä :D

      Poista
  2. Voimia sinne! <3 toivottavasti siellä on kuitenkin kaikki muuten hyvin <3 kyllä me uskolliset seuraajat ollaan edelleen mukana ja tullaan olemaan jatkossakin! Uuden osan kanssa ei tarvitse pitää kiirettä :3 Ymmärsinkö oikein, että seuraava osa on viimeinen? D::: Hope not :c Toivon niin tähän onnellista Mio<3Pyry -loppua <3 toivon niin kovasti <3 en ehkä kestäisi surullista loppua näin ihanalle tarinalle ;__;

    Tämä tarina on oikeasti aivan täydellinen <3 Aina ollut ja tulee aina olemaankin! Oot saanu tästä tarinasta jotain niin tunteellista ja ihanaa, että ihan jokainen kirjoittaja ei siihen pysty c: tämä tarina voisi valehtelematta olla mun lempitarinoiden kärjessä, koska tämä on vaan niin... i-h-a-n-a kaikin puolin <3 Kirjoittaja <3, Mio <3, Pyry <3, muut hahmot, juoni.... <33 Täydellinen tarina <3

    Mutta jaksamisia sinne! Kyllä me odotetaan, vaikka sinne kiikkutuoliin asti <3

    Nyt menen takaisin piilooni haaveilemaan ja odottamaan uutta osaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä. Mulla on kaikki hyvin, mitä nyt kiirettä pukkaa :) Oon kuitenkin onneksi ehtinyt tuota uusinta osaa jo edistää jonkin verran. Tällä hetkellä on sen verran hyvä flow menossa, että toivottavasti aikaa riittäisi nyt kirjoittamiseen.

      Vissiin oon jotenkin hassusti muotoillut sanani, sillä seuraava osa ei ole vielä viimeinen vaan kyllä tässä on vielä useampi osa suunniteltuna. Ja ihanaa kuulla, että oon onnistunut tekemään Alwayssista tunteellisen! Lopusta en vielä mitään sen erityisemmin paljasta, mutta toivon senkin olevan tunteellinen ;D

      Ja kiitos, että jaksatte odottaa! Olette ihania! <3

      Poista
  3. hyvä et selvensit tilannetta meille ja nykyään menee paremmin! edellinen anonyymi sanoikin jo kaiken tarvittavan :D tsemppiä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, nykyään menee jo paljon paremmin :) Kiitos tsempeistä! <3

      Poista
  4. Oi ihanaa! Olen käynyt täällä tasaisin väliajoin katsomassa josko susta kuuluis jotain. Olin jo melkein heittänyt toivoni jatkosta romukoppaan mutta sitten tulin pitkästä aikaa katsomaan ja aijaijai miten piristi kun olit tänne postaillut!

    Uskaltaako udella millä mallilla seuraava osa on? :D

    VastaaPoista
  5. Täällä taas kommentoimassa mut nyt kevään kunniaksi voisit päästää meidät piinasta? ;D

    VastaaPoista
  6. Oih, oon lukenut tän lähiakoina jo kahdesti läpi ja oon totaalisen koukussa!
    Kiva kuulla, että nykyään menee paremmin ja oltaisiin mahdollisesti pian saamassa lisää! ;)
    Todella taitavasti kirjoitettu ja etenkin Pyryn hahmoon pääsee todella hyvin sisään. Mio on mysteeri, mutta uskon sen haluavan Pyryn yhtä pahasti kuin Pyry Mion! ;) Odotan innolla, jos jossain vaiheessa päästään kuulemaan Mionkin näkökulmaa ja voisiko se Pyry nyt ottaa itseään niskasta kiinni ja jättää Karon!
    En oo ennen kommentoinut tätä, joten tuli nyt kommentoitua tarinaa vähän tähän kuulimispostaukseen, toivottavasti ei haittaa! :D

    Kuitenkin, toivottavasti jatko on tulossa pian? Viimeinen luku jäi sen verran jännittäviin kohtiin, että tahdon vastauksia!:D

    VastaaPoista
  7. Heii :) Missä vaiheessa uusi osa? Olisi kiva saada ajoittain vähän tilannepäivitystä ettei odottelu tunnu niin turhalta :)

    VastaaPoista
  8. Heii :) Missä vaiheessa uusi osa? Olisi kiva saada ajoittain vähän tilannepäivitystä ettei odottelu tunnu niin turhalta :)

    VastaaPoista
  9. Ethän jätä tätä kesken? ;_; luin tän jälleen läpi ja totean saman asian, kuten montakin kertaa aiemmin; tää on maailman parhain tarina <3 en kestä jos tätä ei saada loppuun ja en saa ikinä tietooni mitä Mio aina ajatteli ;_; ja haluan niin Mion ja Pyryn yhteen ikuisiksi ajoiksi <3 kiltti, jatkathan vielä? :c

    VastaaPoista
  10. Mäkin luin tarinan pitkästä aikaa kokonaan ja tulipas niin haikee olo :'( Eikö tarina enää jatkukaan ja saa arvoistansa loppua?

    VastaaPoista
  11. Oletko kirjoittanut vielä uutta osaa vai tyssäsikö se nyt tähän? :/Olisi ihanaa jos saisit laitettua lisää tai edes tilannepäivittäväsi :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän huonolta tosiaan näyttää :( Neljä vuotta edellisestä osasta. Olisi kuitenkin kiva tietää, että miten tarinan oli tarkoitus loppua. Jos kirjoittaja ei aio sitä loppuun kirjoittaa, niin vaikka ranskalaisilla viivoilla olisi hauska saada tietää, että miten tässä käy.

      Poista
    2. Kirjoittaja on varmaan unohtanut koko tarinan kun ei ole vuoden aikana päivitellyt :( Tosi harmi, olisin tosi mielenkiinnolla odottanut miten tarina tästä jatkuisi ja lopulta päättyisi

      Poista
  12. Itse ainakin haluan uskoa, että tarina jatkuu joskus. Kuitenkin itsekin jonkin asteisena pöytälaatikkokirjailijana löytää aina toisinaan vanhoja tarinoita, joita haluaa kehitellä ja jatkaa. Toivottavasti tämäkin jatkuu joskus, sillä teksti on erittäin vangitsevaa luettavaa ja hyvin kirjoitettu. Ainakin linkki pitää ottaa talteen, ja sitten ei muuta kuin etsimään tähdenlentoja yötaivaalta. Voimia kirjoittajalle, täällä odotellaan ;3

    VastaaPoista
  13. Se on ihan fine, vaikka uutta osaa ei vielä olisikaan tulossa, mutta haluaisin oikeasti kuulla, oletko vielä enää edes elossa. D: Ilmoittelethan itsestäsi jooko!

    VastaaPoista
  14. Mitä veikkaatte, jatkuuko tämä vielä? Meitä lukijoita olisi kyllä.

    VastaaPoista
  15. 4 vuotta :0 Aika kuluu hirveen nopeesti... Säännöllisin väliajoin käyn tsekkaamassa oisko seuraava osa jo ilmestynyt. Pieni toivonkipinä kytee vielä!

    VastaaPoista
  16. Käyn aina kerran viikossa katsomassa olisiko uusi osa tullut, ei me sua olla unohdettu!

    VastaaPoista
  17. Eihän tätä ole unohdettu? :c

    VastaaPoista
  18. Toivottavasti tähän tulee lisää osia!

    VastaaPoista
  19. Ei olla unohdettu ei, tätä on seurattu nyt jo kymmenen vuotta ja aina välillä tulen etsimään uusia osia. <3 Oli iso osa mun teinivuosia lukea Alwaysia! Nyt jo yli 20v ja lapsikin löytyy ja silti kiinnostaa vaan edelleen.

    VastaaPoista
  20. Jep. 10 v täälläkin seurattu. Ymmärrän tietysti, että kirjoittaja on itsekin kasvanut eikä teini-slash ehkä enää niin innosta, mutta meitä lukijoita olisi kyllä...

    VastaaPoista
  21. Täällä vielä ollaan!

    VastaaPoista
  22. Taas lueskelin tämän tarinan läpi ja on kyllä niin ihana : ) Aina välillä käyn toiveikkaana kurkkimassa täällä olisiko mitään uutta kuulunut : )

    VastaaPoista
  23. Huomenna tulee viisi vuotta täyteen edellisen osan julkaisusta. Kuinka moni vielä uskoo, että tämä jatkuu?

    VastaaPoista
  24. Usko alkaa kyllä mennä... :( Onko täällä vielä muita seuraajia?

    VastaaPoista
  25. Joo. Täällä ollaan vielä. Silloin tällöin käyn vilkaisemassa, että onko muutoksia. Kunpa tulisi vielä edes yksi osa.

    VastaaPoista
  26. Täällä toinenkin odottaja:( eka kerran 10 v sitten luin. Tulisipa jatkoa <3

    VastaaPoista
  27. Haluaisin vaan kuulla, että onko kirjoittaja enää edes elossa :( jaksan kyllä odottaa, jos tiedän, että sitä uutta on tulossa, mutta---

    VastaaPoista
  28. Hei! Vaikka uutta osaa ei olisi tulossa, niin haluaisin kuitenkin kuulla sinusta ja saada varmistuksen, ettei uutta osaa ole tulossa.

    VastaaPoista
  29. Täälläkin on yksi tunnollinen odottaja! Olen lukenut ja seurannut tätä aivan siitä saakka, kun ensimmäiset osat julkaistiin vuosikausia sitten ja edelleen tulee tasaisin väliajoin palattua lukemaan nostalgiasyistä uudestaan tätä ihanuutta <3

    VastaaPoista
  30. Seitsemän vuoden jälkeen rakastan tätä tarinaa edelleen. Ja salaa elättelen toivoa siitä, että voisin joskus lukea sen loppuun ja siksi kai muutaman kuukauden välein huomaankin taas eksyneeni taas tänne. Kirjoitustyylisi on ainutlaatuisen upea ja inspiroi itseäni kirjoittamaan niin nuoruudessani kuin myös edelleen. Vaikkei tämä kyseinen tarina jatkuisikaan, toivon että kirjoitat edelleen. Vaikka vuosia on kulunut, edelleen haaveilen siitä, että osaisin joskus itse kirjoittaa edes puoliksi yhtä lumoavaa tekstiä. Kiitos, että sain lukea tätä tarinaa.

    VastaaPoista
  31. Täällä ollaan taas kerran ja odotetaan suuresti edes jotain pientä tietoa siitä onko jatkoa tulossa

    VastaaPoista
  32. Täällä taas huomaan eksyneeni tänne. Olisi ihanaa kuulla sinusta. En enää usko, että uutta osaa olisi tulossa, mutta haluaisin varmistuksen asiasta.

    VastaaPoista
  33. Tää tarina ei jätä rauhaan... Moldie??? Toivottavasti susta kuuluis vielä jotain!

    VastaaPoista
  34. Jatkoa odotellaan edelleen :/

    VastaaPoista
  35. Hei voimia muillekin lukijoille! Sääli, että tää on nyt selvästi jäänyt kesken, mutta kiva kuitenkin, että tää blogi on tallessa eikä ole poistunut, niin pääsee lukemaan noita vanhoja lukuja.

    VastaaPoista
  36. Moi. Milloin tarina jatkuu?

    VastaaPoista
  37. Täällä edelleen odotellaan vuosien jälkeen :) ehkä vuonna 2020, kuka tietää.

    VastaaPoista
  38. Olisihan se kiva yllätys, jos tämä jatkuisi vielä näin vuosien jälkeen.

    VastaaPoista
  39. Jatkuispa tämä ��

    VastaaPoista
  40. Vieläkin luettaisiin, jos jatkaisit tätä. Kerro nyt edes, miten tarina loppuisi.

    VastaaPoista
  41. Voi kun tätä jatkaisit vielä, tahtoisin poikien tarinalle lopun. :)

    VastaaPoista
  42. Tuli taas joku nostalgiahuuma ja löysin itseni lukemasta tätä. Toivottavasti kirjoittajalla on kaikki hyvin!

    VastaaPoista
  43. Voi kun jatkuisi �� mutta en rehellisesti sanottuna enää usko sitä. Saataisiinpa edes joku tiivistelmä siitä, miten tän oli tarkoitus loppua.

    VastaaPoista
  44. Ikävöin tätä tarinaa niin paljon! Joskus teininä luettu ja edelleen kahden pienen lapsen äitinä haluaisin niin tietää, miten tarina jatkuu ja päättyy. <3

    VastaaPoista
  45. Täällä taas ^^;; vaikka jatkoa tuskin on enää tulossa näin vuosien jälkeen kun kirjoittajastakaan ei oo kuulunut yli viiteen vuoteen </3

    VastaaPoista
  46. Joskus sitä vaan on näköjään pakko kurkata tätäkin sivua... Edelleen...

    VastaaPoista
  47. Nostalgia-mielessä kurkkaan tänne parin vuoden välein. Laita vaikka juonen loppu ranskalaisilla viivoilla!

    VastaaPoista
  48. Edelleen täällä :') en kyllä enää usko, että jatkoa on tulossa, mut halusin vaan sanoa etten oo unohtanut tätä ja toivon et jatkoa vielä joskus tulis ...

    VastaaPoista
  49. Apua, mäkin oon tässä vuosien varrella aina välillä käynyt katsomassa josko olis jotain uutta. Kyllä se jotain tekstistä kertoo että näin monen vuoden jälkeen palaan lukemaan uudelleen.

    VastaaPoista
  50. aina vaan tulee palattua takaisin tämän tarinan pariin, ihanaa että on muitakin kuin minä jotka näin tekee <3

    VastaaPoista
  51. Löysin kuukausi sitten tämän Miosta ja Pyrystä kertovan tarinan yhden toisen novellistin sivujen kautta. Jäin koukkuun näihin henkilöhahmoihin ja kirjoittajan tapaan kuvata asioita. Tämä toinenkin novellisti on jaksanut päivittää tarinoitaan jo 20 vuoden ajan, joten täytyy toivoa, että myös Pyry ja Mio saavat joskus jatkoa.

    VastaaPoista