Mio ja Pyry vihaavat toisiaan. Sen tietävät kaikki aina Kultapuiston lukiosta Hiekkasaareen asti. Kesä tuo kuitenkin yllättäen pojat yhteen, ja Pyry joutuu tahtomattaankin arvioimaan uudelleen inhoaako vihamiestään aivan niin paljon kuin on vuosikaudet vannonut.

tiistai 24. maaliskuuta 2015

Päivitystä Alwayssin tilanteesta

Moi!

Joulu tuli ja meni, mutta valitettavasti en saanut uutta Alwayssin osaa valmiiksi. Suurin syy tähän on varmaan se, että tällä hetkellä kirjoitan myös ihan työkseni, mikä ikävä kyllä vaikuttaa siihen, kuinka paljon jaksan keskittyä omiin kirjoituksiini. Työpäivän jälkeen tuntuu usein siltä, että olen ehtinyt jo puristaa sen päivän annoksen luovuutta itsestäni ulos, eikä mitään uutta enää synny paperille.

Mua harmittaa tää tosi paljon, koska omat kirjoitusjuttuni on kuitenkin mulle ne kaikkein rakkaimmat ja niiden kirjoittamisesta saan eniten energiaa. Haluaisin löytää sitä aikaa ja luovuutta viimeistellä tuo seuraava kappale, mutta se on tällä hetkellä aika vaikeaa. Musta on ikävää pitää teitä lukijoita odottamassa, koska ootte ihania ja oon tosi otettu, että on olemassa yhä ihmisiä, joita Alwayssin tarina jaksaa kiinnostaa pitkistä tauoista huolimatta, mutta mun on pakko pyytää teiltä kärsivällisyyttä.

Mä en halua tai aio luopua Alwayssista, vaikka se alkaakin tuntua jo vähän ikuisuusprojektilta. En mä tän parissa ookaan pakertanut kuin sen yhdeksän vuotta :D Pyryn ja Mion tarina on mulle yhä tärkeä, mutta tän hetkisessä elämäntilanteessa mun on aika mahdoton antaa lupauksia tiheästä julkaisutahdista tai heittää veikkausta, milloin seuraava osa valmistuu. Mä en silloin joskus lukioikäisenä Alwayssia vielä aloittaessani tajunnut, kuinka hektiseksi mun elämä muuttuisi, mutta viimeisten vuosien aikana omien juttujen kirjoittaminen on kyllä valitettavasti jäänyt paljon vähemmälle kuin haluisin, enkä näe tässä tapahtuvan muutosta ainakaan hetkeen. Mä yritän varastaa aikaa sieltä täältä voidakseni keskittyä välillä Alwayssiin, mutta ennen kesää mulla ei tule olemaan kovinkaan paljon vapaa-aikaa.

Kiitos teille, jotka yhä jaksatte pysyä mukana. Olette ihania <3 Ja anteeksi!


9 kommenttia:

  1. Kiva kuitenkin kuulla sinusta! Se on täysin ymmärrettävää, että elämäntilanteet muuttuu ja kaikelle ei voi vaan riittää aikaa :/ Mutta mukava kuulla, ettet ole alwaysia hylännyt! Ihanaa kevättä ja kirjoitusinspiraatiota=)

    VastaaPoista
  2. Kiitos tilannekatsauksesta. Kaikkea hyvää kiireiden keskelle ja toivottavasti saat jossakin vaiheessa varastettua omaa aikaa kirjoittamiseen.

    VastaaPoista
  3. No, jos se tässä kesän jälkeen sitten... ;) tsemppiä sekä työjuttujen että alwaysin kirjotukseen!

    VastaaPoista
  4. Tere! Jos jaksaisit taas ilmoitella itestäs niin mie voisin kertoa mistä päin sie löydät sen tähden jonka mie sulle olen ettinyt tuossa taannoin :)

    VastaaPoista
  5. joulu tuli ja meni ja niin myös juhannuskin.
    ois kiva kuulla susta mut kaikista mahtavinta ois saada osa 17!

    VastaaPoista
  6. Oon oottanu jatkoa tosi kauan, tää on vaa nii paras. Kai sä jatkat tätä kuitenkin jossai vaihees? Sä et saa jättää tätä kesken!!

    VastaaPoista
  7. Jaaaaaatkoa! Tää on ehdottomasti paras netistä löytämäni novelli ikinä! Sun on pakko kirjoittaa tää loppuun tai mä en kestä! Mä voisin lukee näistä vaikka 1000 sivusen kirjan. Äää en kestä, jatkoa pliide ja mieluiten nyt. Heti. Paikalla. Mio ❤ pyry ❤

    VastaaPoista